Havu-Laavun Sara

 

sarajoulu.jpg

Synt. 11.01.2002

Kutsumanimi: Sara

Emä: Namupalan Sa-tu Nalle

Isä: Leoniitan Ählämi

Tietoja Sarasta KoiraNetissä

 Sarasta:

Saraa voisi myös kutsua yhdellä sanalla: itse kärsivällisyys. Se alkaa olla jo vanha ja hieman väsynyt, mutta kunnioitettavasti jaksaa nuorempien rymyämistä ja riehumista. Joskus toki pitää vähän ärähtää, jos joku riehujista erehtyy hännän päälle astumaan! Saralla on ollut jo vanhuuden vaivoja: se sairastui mahalaukun kiertymään keväällä, mutta nopealla toiminnalla ja koko ruokavalion muutoksella siitäkin selvittiin kunnialla. Eläinlääkäri sanoikin Saran sydämen olevan erittäin vahva, ja olemmekin rakkaudella jo alkaneet kutsua muoria tervaskannoksi. Tammikuussa 2012 mittariin tulee jo 10 vuotta ikää! Sara on kärsivällisyyden lisäksi erittäin rakastava koira. Vaikka sen täytyy nähdä jo vähän vaivaa noustakseen lattialta, se ryntää ilomielin tervehtimään tulijaa ja ulkonakin jaksaa juosta luokse. Enää ei paljoa ulkona riehuta, mutta edelleen silloin tällöin otetaan vielä sählymatsit poikien kanssa. Sara on ehkä jo vanha, mutta edelleen täynnä elämää! Tänä vuonna toivomme Joulupukilta vielä rutkasti yhteisiä hetkiä tämän ihanan muorin kanssa :)

Kauris

Aivan kuten kaurisihmiset, kauriskoiratkin törmäävät elämän vaikeuksiin suoraa päätä. Esteitten läpi pusketaan miettimättä miten niitä voisi väistää. Tämä voi olla sekä voima että heikkous. Tästä rämäpääasenteesta huolimatta Kauris pysyy tyynenä vaikeissa tilanteissa. Siitä johtuu sen maine tunteettomana ja laskelmoivana olentona. Älä kuitenkaan anna jymäyttää itseäsi. Sisällä sykkii kultainen sydän. Kauriskoirat ovat usein heikkona hoitoloihin, ja hemmottelemalla niitä voitat niitten ihailun. Jos vaikka joskus rusettikin..?

  • Sopiva koirakaveri: Neitsyt

  • Sopivat omistajat: Jousimies, vaikka kaikki muutkin huomaavaiset ihmiset kelpaavat

  • Mieliväri: tummanvihreä, punainen, harmaa, ruskea ja musta

  • Onnennumero: 12

  • Lempiruoka: kana (muista poistaa luut) ja usein myös vihannekset.

  • Kamalinta: televisio, koiravarmat jääkaapin ovet.

  • Kivaa: seikkailun onnellinen loppu

  • Ominaisuudet: jekkumieli, rämäpää, piiloujous, uskollisuus

Lähde: Eve Devereaux “Helli Hauvaasi” suom. Uma Aaltonen